0400 249 424 myynti@looks.fi

Mainospäähineiden ostajan opas

Päähineet, siis erilaiset lippalakit, pipot, hatut ja lakit ovat vuodesta
toiseen suosituimpien yritysimagotuotteiden joukossa eivätkä suotta.

Päähine ei vaadi vastaanottajan vaatekoon tuntemista, jokainen löytää pipolle
tai lippikselle käyttöä ja niillä voidaan helposti varustaa suurempikin joukko
erottumaan juhlissa ja tapahtumissa.

Lisäksi mainospäähine on varsin kohtuullisen hintainen liikelahja.

Hyvän näköinen ja hyvin istuva lippis tai pipo on pitkäikäinen mainos yrityksellesi

Looks tunnetaan erityisen hyvin istuvista päähineistä, joita on ilo käyttää. Meille on kunnia-asia myös se, että yksityiskohdat ovat loppuun saakka mietittyjä, jotta voimme luvata, että kun ojennat sellaisen asiakkaallesi, henkilökunnan jäsenelle, yhteistyökumppanille tai messukävijälle, sitä todellakin pidetään päässä eikä jää kaapin täytteeksi.

Meille on tärkeätä, että mainostekstiileittesi käyttöikä olisi mahdollisimman pitkä ja uskomme, että ajattelet samoin. Olemme koonneet tälle sivulle asioita joihin sinun kannattaa kiinnittää huomiota kun valitset toimittajaa mainospäähineille.

Mainoslippalakit

Ensimmäiseksi on mietittävä kenen käyttöön lippalakit menevät ja millaisissa olosuhteissa niitä pidetään. Näiden vastausten pohjalta voidaan miettiä lakkien värejä, materiaaleja ja yksityiskohtia.

Esimerkiksi kuvan huomiolippiksen ensisijainen käyttötarkoitus on toimia osana työvaatetusta ulko-olosuhteissa. Lippikseen on siis voitava tarttua myös likaisin sormin ilman, että se alkaa näyttää siivottomalta ja tästä syystä lipassa on leveä musta raita. Usein näiden käyttäjien työasuun kuuluu myös kypärä, jota silmällä pitäen lippalakista on jätetty päälaen nappi pois. Näin lippis voidaan pukea kypärän alle.

Neonkeltaisen, valoa heijastavan huomiovärikankaan lisäksi lippikseen on lisätty heijastinpainatus ja lipassa oleva raita eli sandwich on niin ikään heijastava. Näillä yksityiskohdilla ei ole tarkoitus vain lisätä ulkonäköön persoonallisuutta ja rosoa, vaan myös parantaa käyttäjän turvallisuutta.

Nämä lippikset viimeistellään tilausvaiheessa toivomallanne tavalla. Merkkauksessa käytetään tekniikkana brodeerausta eli tuotteeseen ommeltavaa kirjontaa, jolla voidaan toteuttaa logojen lisäksi vaikkapa lippisten nimikointi. Vaihtoehtoisesti voidaan käyttää ommeltavia merkkejä, joita löytyy runsas valikoima.

Logoja voidaan toki myös painaa.

Erilaiset lippismallit

6-paneelinen klassikkolippis

Mallin juuret juontavat 1800-luvun puoliväliin baseball-kentille, mutta arkikäyttöön se pääsi vasta 1950-luvulla. Aluksi lippiksiä tehtiin useita kokoja, säätömekanismit valtasivat alaa vasta 1980-luvulla.

Alkuperäisessä kuusipaneelisessa on kaartuva lippa, joka muotoiltiin puristamalla sitä baseball-mailan ympärillä. Suora lippa on tuoreempi keksintö ja lähtöisin 2000-luvun alkupuolelta hip hop -muusikkopiireistä.

Kaartuminen tekee lippiksestä istuvamman.

6-paneeliseen laitetaan aina hikireiät, jotka voivat olla ommeltuja tai kankaaseen kiinnitettyjä muovi- tai metallirenkaita. Näin saadaan ilma vaihtumaan ja hiki haihtumaan. Usein päälaelta löytyy myös nappi, jolla ei ole varsinaista tarkoitusta vaan se toimii ainoastaan koristeena. Saattaa olla, että sillä on alunperin peitetty kangaspalojen epätarkkaa asettelua – mene ja tiedä.

Etuosaan sopivat suuret ja näyttävät logot joita käyttävät varsinkin urheiluseurat. Niitä toteutetaan usein 3D-brodeeraustekniikalla. Suosituin paikka on kuitenkin vasemman ohimon päällä olevassa paneelissa.

Tehdastoimituksena logo voidaan asetella lippikseen miten tahansa, myös lippaan. Viereisessä esimerkissä Pusku-logomerkki on suurennettu näyttäväksi mutta tyylikkääksi yksityiskohdaksi mainoslippiksen toiselle sivulle.

Trucker-lippis

Muovinen verkko takaosassa, topattu etuosa ja iso logo, kuulostaako tutulta?

80-luvulla jo lähtökohtaisesti mainoslippikseksi suunniteltuja Trucker-lippalakkeja teettivät ensin suuryritykset kuten Budweiser, John Deere ja Shell ja niitä jaettiin farmareille ja rekkakuskeille. 2000-luvulle tultaessa niistä sitten innostuivat viihdetaiteilijat kuten punk- ja hip hop -muusikot. Väitetään, että muotiväen suosioon olisivat vaikuttaneet varsinkin laulaja Justin Timberlake ja näyttelijä Ashton Kutcher, joista molemmat toki tunnetaankin ahkerasta päähineiden käytöstä.

Suomessa ”rekkakuskilippiksen” suosio on ollut aina varsin marginaalinen.

5-paneelinen lippis

Skeitti- eli rullalautahiluarrastus on ollut vaikuttamassa 90-luvun loppupuolella siihen, että lippisten lipat lyhenivät ja kupu madaltui. Vauhdissa oli tärkeää, että lakki pysyi päässä ja ettei näkökentässä ollut mitään ylimääräistä. Aurinko ei silti saanut häikäistä. New Yorkista startannut Supreme nousi nopeasti hittimerkiksi – nykyisin sen alkuperäisistä malleista maksetaan nettihuutokaupoissa jopa satoja euroja.

5-paneelisen etuosa on siis luotu näyttäville tuotemerkeille, nuorison suosimissa trendilippiksissä niiden takaa löytyy kovike. Kun se jätetään pois, tuloksena on mukava ”jokapaikan” lippis, kuten vaikkapa mallistomme Looks Canvas -lippikset.

5-paneelinen on myös mallistomme talvilippis, sillä mallin mitat ovat muokattavissa vuoritusta varten ilman että istuvuus kärsii.

Army cap

Armylippiksen juuret löytyvät ranskalaisesta poliisiunivormusta, jonka lakki on ollut nimeltään kepi. Siitä siis myös anglosaksinen termi cap.

Alunperin siinä oli kovitettu, kulmikas rakenne ja näyttävät koristelut. Toisen maailmansodan aikoihin amerikkalaiset olivat muokanneet siitä käytännöllisemmän, pehmeärakenteisen, lyhytlippaisen arkilippiksen – nykyisen army-lippiksen.

Mallille ominaista ovat siis pyöreä, yhdestä palasta leikattu tasainen pääliosa sekä lyhyt lippa. Lakki tulee voida kääriä ja kiinnittää takin epoletin alle ilman että lippa vääntyy.

Maalarilippis

Yksinkertainen, muovilippainen, ohuesta kankaasta ommeltu maalarilippis oli suosittu varsinkin 70-luvulla. Se on toinen malleista, jotka on alunperinkin suunniteltu mainostarkoitukseen, ja sellaisen sai usein mukaansa rautakaupasta rakennus- ja remonttivälineiden kaupantekijäisenä.

Edullisesti tuotettuun maalarilakkiin mahtui helposti suurempikin logo.

Nykyään näitä ei juuri rakennuksilla näy johtuen tietenkin työsuojelusäännöksistä. Omaa kotia remontoidessa sille löytyy toki edelleen käyttöä, samalla kun se jättää nostalgisen tuulahduksen.

Muotoon leikatut lippikset

Ohuista, teknisistä materiaaleista ommellut lippikset ovat suosittuja varsinkin juoksuharrastajien keskuudessa. Kun kangas itsessään ei jousta lainkaan, mallin suunnittelu vaatii osaamista jotta siitä saadaan istuva – huonosti istuvia päähineitä kun ei käytä kukaan.

Huolella toteutetut yksityiskohdat ja laadukkuus tulevat vahvasti esiin mallistomme valkoisessa Looks Cool X Cap -lakissa, johon on tietenkin lisätty heijastavia elementtejä. Siksi se onkin täydellinen loma- tai urheilulippis kuumiin olosuhteisiin.

Lippalakkien materiaalit

Materiaaleissä löytyy runsaasti erilaisia vaihtoehtoja, periaatteessa vain mielikuvitus on rajana. Perinteisesti lippikset kuitenkin tehdään puuvillatvillistä.

Tvill on kestävää eikä repeä helposti. Kun sitä katsoo läheltä, sidos näyttää kulkevan vinoon. Kanvaasisidos (canvas) puolestaan on pehmeämpi ja näyttää selkeältä ruudukolta.

Mainoslippiksiä ommellaan myös pellavasta, polyesterista, villakankaista, farkusta, sametista, keinonahasta, erilaisista sekoitekankaista, fleecestä, mikrokuitukankaista ja muista teknisistä materiaaleista, jne.

Takaosan kiinnikkeissä on nykyisin myös paljon valinnanvaraa. Muovisen snapbackin lisäksi säätövaraa ympärykseen saadaan käyttämällä tarranauhaa, liukusolkia ja kiristimiä tai ompelemalla lippis kokonaan joustavasta materiaalista.

Räätälöintimahdollisuuksia löytyy myös vaikkapa lakin sisäpuolen hikinauhoista ja saumojen katenauhoista, joihin voidaan kutoa yrityksen logo. Meillä täällä Looksilla toimitetaan toisinaan lakkeihin myös omat riippulaput, joihin on painettu yrityksesi viesti.

Lipan kovike valmistetaan yleisimmin muovista, jolloin lippalakin voi myös pestä. Halvimmissa lippiksissä on silti saatettu tehdä lippa pahvista joka taittuu ja murtuu helposti eikä kestä vettä.

Tehtaalla mainoslippalakit pakataan 24 kpl eriin ja edelleen isompiin 144 kpl:een laatikoihin.

Mainospipot

Neulepipojen historia alkaa keskiajan Englannista ja satamatyöläisistä, joilla oli tarve saada pidettyä hiukset poissa silmiltä. 1700-luvulle tultaessa niiden käyttäminen vaikutti niin vahvasti villateollisuuteen, että kuningatar määräsi pipon pitämisen pakolliseksi joka sunnuntai – sakon uhalla.

Briteistä pipot kulkeutuivat merimiesten mukana siirtomaihin, ja valloittivat vähän kerrassaan koko maailman viileämmät osat.

Ne eivät kuitenkaan olleet mikään aivan tuore keksintö, vaan punainen pipo on jo muinaisen rooman ajoista saakka symboloinut vapautta.

Aluksi se oli villasta huovutettu hiippapipo eli fryygialaismyssy, jollainen annettiin vapautetuille orjille. Sen adoptoivat sittemmin 1700-luvun lopun ranskalaiset vallankumoukselliset ja 1800-luvun pohjois-amerikkalaiset kapinallisjoukot.

Tutkimusmatkailija Jaques Yves Cousteau teki sen modernista versiosta tavaramerkkinsä ja muodikkaan asusteen, mutta punainen pipo löytyy edelleen myös Yhdysvaltain senaatin sinetistä sekä usean etelä-amerikkalaisen valtion vaakunasta.

Helsingin Sanomien jutussa kerrotaan, että sana pipo on tullut suomenkieleen 1800-luvun lopulla, mutta päähineisiin se liitettiin vasta 1900-luvun alussa. Vielä 50-luvulla pipoa (monissa murteissa myös pipa) pidettiin lähinnä kesäisin, ja talvella vain urheillessa. 1960-luvulla niistä tuli arkivaate, jolloin mallit monipuolistuivat ja värikirjo laajeni.

Mainospipojen aika alkoi 70-luvulta.

Väitetään muuten, että brittiläiset työväenluokan jalkapallofanit ovat alunperin tupsullisten pipojen suosion takana, joskin tupsuja löytyi jo viikinkien päähineistä. Ei siis ole varmaa kenelle kunnia kuuluu.

Kaikkiin asuihin ja tilanteisiin löytyy nykyisin sopiva pipo, samoin kaikkiin vuodenaikoihin.

Kesällä Suomessa suositaan puuvillaa, syksyllä ja keväällä teknisiä materiaaleja, talvella villaa ja -sekoitteita.

Ulkoilijalle tärkeintä on suojaavuus ja se, että tekee itsensä näkyväksi, pukuun yhdistyvät yksinkertaisen tyylikkäät mustat ja harmaat, arkisempiin vaatteisiin värikkäätkin raitapipot.

Kaksinkertaiset neulokset ja fleece-vuorit suojaavat korvia tuulelta ja pakkaselta, joskin…

”Päähineet kehystävät ja kohottavat kasvoja. Kun myssy on takaraivolla, se pehmentää piirteitä. Kun päähine on pää­laella, tulee lisää pituutta ja miehekkäänä pidetyt, jyrkät leukaperät korostuvat”, tuumaa stylisti Sami Sykkö Hesarin jutussa.

Tässä siis syy siihen, miksi naiset ja miehet pukevat pipon eri tavalla.

Logotkin saavat näkyä, silti usein ne sijoitetaan huomaamattomasti ommeltaviin kangasmerkkeihin, saumalappuihin tai pipon sisäpuolelle.

Pipovalinnat kuvastavat persoonallisuutta ja viestittävät ryhmästä johon sen kantaja kuuluu: urheiluseuraan tai sen kannattajiin, ammattiryhmään, työporukkaan, oman tiensä kulkijoihin – ja niin edelleen.

Moderni kirjoneule kertoo erilaista tarinaa kuin perinteinen.

Materiaaleissa on mistä valita

Neulepipolankojen koostumuksissa ja paksuuksissa on runsaasti valikoimaa – löytyy heijastinlankaa, mattapintaista tai kiiltävää, löysäkierteistä ja tiukempaa, pehmeää ja napakkaa. Luonnonkuidut kuten merinovilla, puuvilla ja bambu ovat miellyttäviä ja helppohoitoisia ja sopivat ihoallergikoille. Keinokuiduilla voidaan lisätä mm. lämmittävyyttä, hengittävyyttä ja käyttöikää.

Kangaspipoja ommellaan esimerkiksi puuvillatrikoosta johon on lisätty elastaania hyvän istuvuuden varmistamiseksi tai keinokuiduista jotka hylkivät kosteutta. Fluorosoivat eli valoa heijastavat värjäykset ovat olleet jo joitakin vuosia hyvin suosittuja hyvästä syystä: täällä pohjoisessa pimeää vuodenaikaa riittää pitkään.

Kääntöpipojen toinen puoli on yksivärinen
Näyttävä Ziggy-pipo on suosituimpia mallejamme
Mustat klassikot ovat suosittuja vuodesta toiseen

Pipojen ja lippalakkien lisäksi muitakin päähienevaihtoehtoja löytyy:

Kaikki päähinemallimme ovat muokattavissa toiveittenne mukaisiksi. Kysy lisää!
Pyydä tarjous tai lisätietoja

Täytä alle tietosi niin otamme sinuun yhteyttä